Idols -ohjelman viidenneltä kaudelta koko kansan tietoisuuteen noussut laulaja-lauluntekijä Lassi Valtonen julkaisi kolmannen albuminsa ”Sosiaalinen panttivanki” huhtikuussa 2021. Kaksi ensimmäistä albumiaan major-levy-yhtiöllä julkaissut Valtonen siirtyi kolmannen albuminsa myötä indie-levy-yhtiöiden kärkikaartia edustavan Eclipse Musicin artistiksi.
”Sosiaalinen panttivanki” on täysin Valtosen omaa käsialaa ja hänen tähän mennessä omaäänisin julkaisunsa. Esikoisalbumillaan vuonna 2011 kultaa myynyt Valtonen on laulajana kolmannella studioalbumillaan entistä vakuuttavampi tulkitsija. Uudet kappaleet ovat syntyneet rohkeasti independent-tuotantona, ja albumin äänimaailma muistuttaakin vahvasti maailmanmaiseeseen nouseen Jose Gonzalesin ”Veneer” -albumin kotistudio-soundia.
Albumilta lohkaistu avaussingle ”Syvyyksiin” nousi julkaisuviikollaan useille soittolistoille Spotifyssa ja Apple Musicissa. Samoin teki myös toinen single ”Heikkatie” sekä ”Kuuletko?”-kappale, josta tehty remix yhteistyössä Uusi Fantasian kanssa on ollut menestys soittolistoilla ja radiossa.
Valtosen esikoisalbumi myi kultaa vuonna 2011 ja oli samana vuonna myös Emma-ehdokkaana.